perjantai 21. helmikuuta 2014

Luonnetesti


Luonnetestiin voi osallistua yli kaksivuotias, mutta alle seitsenvuotias terve koira. Juoksuinen narttu ei voi osallistua testiin, koska se voi vaikuttaa muiden testituloksiin sekä juoksujen aikana narttu voi käyttäytyä normaalista poiketen, joka tällöin vääristäisi testin tulosta.
Koiran on oltava tunnistusmerkitty ja testissä on oltava mukana rekisterikirja sekä rokotustodistukset. Lisäksi koiralla on oltava tukeva, ei-kuristava panta. Pannan on oltava tietynlainen, jotta koira ei mahdollisen säikähdyksen seurauksena pakenisi paikalta ja/tai jotta omistaja ei voisi pannan avulla (tahtomattaankin) painostaa koiraa.

Luonnetestin tarkoituksena on arvioida koiran luonteen eri osa-alueita ja pisteyttää ne. Testi on hyväksytty, mikäli koira saa yli 75 pistettä ja maksimipisteet ovat +300. Luonnetestituomari voi keskeyttää testin, mikäli koira paineistuu liikaa testin aikana. Edellä mainitusta syystä teoreettista -300 pisteen tulosta ei voida saavuttaa.
Luonnetestin tarkoituksena ei ole kerätä mahdollisimman suuria pisteitä, loppupistemäärällä ei ole suurtakaan merkitystä vaan tarkastelun painopisteenä tulisi olla pisteiden jakautuminen eri osa-alueille.
Lisäksi testin lopuksi arvioidaan koiran ääniarkuutta ampumalla muutamia laukauksia starttipistoolilla.

Rodulla ei ole merkitystä luonnetestin pisteytyksen kannalta vaan pisteet jaetaan aina välillä +3 ja -3 ja koiria arvioidaan samoin perustein. Kuitenkin joillain roduilla (mm. laumanvartijat) hyökkäyksiä viedään harvemmin loppuun asti, pelkkä kulman kurtistus riittää, koska koirasta ei haluta kaivaa aggressiivisuutta esiin.
On hyvä muistaa, että luonnetesti on kehitetty palveluskoiria varten. Nykyään luonnetestikäynnit ovat nousussa myös "ei pk-rotuisten" keskuudessa, joten eri roduilla luonnollisesti on erilaiset ihannetulokset ja usein rodun jalostustoimikunta onkin määritellyt ihannetuloksen jalostuksen tavoiteohjelmassa.


Eri osa-alueet

Toimintakyky, pistekerroin 15
+3, erittäin suuri (45p.)
+2, suuri (30p.)
+1, kohtuullinen (15p.)
-1, pieni (-15p.)
-2, riittämätön (-30p.)
-3, toimintakyvytön (-45p.)


Toimintakyky nimensä mukaisesti kertoo koiran kyvystä toimia uusissa ja yllättävissä tilanteissa.
Toimintakykyä arvioidaan erityisesti koiran toiminnasta pimeässä huoneessa sekä kelkka-osiossa.

Terävyys, pistekerroin 1
+3 kohtalainen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (3p.)
+2 suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (2p.)
+1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (1p.)
-1 pieni, jäljelle jäävää hyökkäyshalua (-1p.)
-2 kohtalainen, jäljelle jäävää hyökkäyshalua (-2p.)
-3 suuri, jäljelle jäävää hyökkäyshalua (-3p.)


Terävyys kertoo koiran aggressiotaipumuksesta. Terävyyttä koskeva erityiskoe on etenkin hyökkäys koiraa itseään kohtaan ja se, kuinka koira siitä palautuu. Mitä suurempi terävyys, sitä pienemmästä ärsykkeestä koira alkaa puolustaa itseään. Jäljelle jäävää hyökkäyshalua arvioidaan sillä, miten koira suhtautuu hyökkääjään hetki hyökkäyksen jälkeen.

Puolustushalu, pistekerroin 1
+3 kohtuullinen, hillitty (3p.)
+2 suuri (2p.)
+1 pieni (1p.)
-1 haluton (-1p.)
-2 erittäin suuri (-2p.)
-3 hillitsemätön (-3p.)


Puolustushalulla tarkoitetaan koiran halua puolustaa laumaansa/ohjaajaansa uhkaavassa tilanteessa. Tätä arvioidaan simuloimalla hyökkäys omistajaa ja koiraa kohtaan.

Taistelutahto, pistekerroin 10
+3 suuri (30p.)
+2 kohtuullinen (20p.)
+1 erittäin suuri (10p.)
-1 pieni (-10p.)
-2 riittämätön (-20p.)
-3 haluton (-30p.)


Taistelutahto toimii koiran "moottorina" ja haluna suorittaa asioita. Taistelutahtoa mitataan erityisesti luonnetestin alussa, jolloin tuomari ja/tai omistaja leikkii koiran kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole ainut osio, jossa taistelutahtoa mitataan vaan ominaisuutta arvioidaan koko testin ajan.

Hermorakenne, pistekerroin 35
+3 rauhallinen, varma (105p.)
+2 suhteellisen rauhallinen (70p.)
+1 hieman rauhaton (35p.)
-1 vähän hermostunut (-35p.)
-2 hermostunut (-70p.)
-3 erittäin hermostunut (-105p.)

Hermorakenteella tarkoitetaan koiran kykyä hillitä hermonsa ja käsitellä sisäistä jännitystä. Hermorakenteen arvioimiseksi ei ole mitään erikoiskoetta vaan tätä osa-aluetta arvioidaan läpi testin. Tuomari tarkkailee koiran eleitä, ilmeitä, ääntelyä ja sijaistoimintoja. Toisin sanoen tarkkailun alla on koiran rauhallisuus/rauhattomuus.

Temperamentti, pistekerroin 15
+3 vilkas (45p.)
+2 kohtuullisen vilkas (30p.)
+1 erittäin vilkas (15p.)
-1 häiritsevän vilkas (-15p.)
-2 välinpitämätön (-30p.)
-3 apaattinen (-45p.)

Luonnetestissä temperamentilla tarkoitetaan vilkkautta ja kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin. Tätä ominaisuutta tarkkaillaan läpi testin ja tuomari pistää merkille kuinka koira havainnoi ympäristöään. Temperamenttia koskeva koe on koliseva peltitynnyri, jolloin kiinnitetään huomiota väistöliikkeen suuntaan ja nopeuteen sekä mahdolliseen hyökkäykseen yllättäen esiintullutta kohdetta päin.

Kovuus, pistekerroin 8
+3 kohtalaisen kova (24p.)
+2 kova (16p.)
+1 hieman pehmeä (8p.)
-1 erittäin kova (-8p.)
-2 pehmeä (-16p.)
-3 erittäin pehmeä (-24p.)

Kovuudella tarkoitetaan koiran muistia ikävien asioiden suhteen. Luonnetestissä tätä ominaisuutta mitataan "aaveilla" eli yllättäen esiin pomppaavilla haalareilla tms. ja sillä kuinka koira suhtautuu asiaan uudelleen tapahtumapaikan kohdatessaan.

Luoksepäästävyys, pistekerroin 15
+3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin (45p.)
+2 luoksepäästävä, hieman pidättyväinen (30p.)
+1 mielistelevä (15p.)
-1 selvästi pidättyväinen (-15p.)
-2 hyökkäävä (-30p.)
-3 salakavala (-45p.)


Luoksepäästävyydellä tarkoitetaan koiran suhtautumista ystävälliseen, vieraaseen ihmiseen. Ominaisuutta arvioidaan erityisesti alkuhaastattelussa, mutta myös koko testin läpi.

Laukauspelottomuus
+++ laukausvarma
++ laukauskokematon
+ paukkuärtyisä
- laukausaltis
--laukausarka

Testin lopuksi ammutaan kaksi laukausta 9mm starttipistoolilla ja tuomari havainnoi koiran käytöstä ja suhtautumista laukauksiin. Laukaukset ovat testin lopussa, jotta testin muut osa-alueet saadaan arvioitua luotettavasti ilman että laukaukset vaikuttavat niihin.

Whippetit ja luonnetesti

Whippettien luonnetestikäynnit ovat jatkuvassa kasvussa. Vuoteen 2014 mennessä testikäyntejä on kertynyt 86 kappaletta, joista kolme on keskeytetty ja yhdessä loppupisteet painuivat niukasti miinuksen puolelle. Korkein pistemäärä on tähän mennessä vuodelta 1998 (+246p.).
Rodun JTO:ssa ei toistaiseksi oteta kantaa luonnetestin ihannetulokseen whippetillä.
1995 - 3kpl
1996 - 1kpl
1998 - 1kpl
1999 - 1kpl
2000 - 2kpl
2002 - 1kpl
2003 - 1kpl
2004 - 3kpl
2005 - 3kpl
2006 - 4kpl
2007 - 8kpl
2008 - 7kpl
2009 - 6kpl
2010 - 6kpl
2011 - 5kpl
2012 - 14kpl
2013 - 20kpl

Pisteiden jakautuminen eri osa-alueiden kesken. Keskeytyneiden suoritusten pistemäärät eivät ole mukana pistekatsauksessa (3kpl keskeytettyjä = 3,5%). 100% = 86kpl.
Toimintakyky
+2 - 9kpl (10,5%)
+1 - 47kpl (54,7%)
-1 - 24kpl (27,9%)
-2 - 3kpl (3,5%)

Terävyys
+3 - 16kpl (18,6%)
+1 - 67kpl (77,9%)

Puolustushalu
+3 – 20kpl (23,3%)
+1 - 45kpl (52,3%)
-1 - 18kpl (20,9%)

Taisteluhalu
+2 - 40kpl (46,5%)
-1 - 35kpl (40,7%)
-2 - 6kpl (7%)
-3 - 1kpl (0,1%)
  
Hermorakenne
+2 - 17kpl (19,8%)
+1 - 65kpl (75,6%)
-1 - 1kpl (0,1%)

Temperamentti
+3 - 25kpl (29,1%)
+2 - 53kpl (61,6%)
+1 - 3kpl (3,5%)
-1 - 1kpl (0,1%)
-2 - 1kpl (0,1%)

Kovuus
+3 - 15kpl (17,4%)
+1 - 58kpl (67,4%)
-2 - 10kpl (11,6%)

Luoksepäästävyys
+3 - 58kpl (67,4%)
+2 - 24kpl (27,9%)
+1 – 1kpl (0,1%)

Laukauspelottomuus
+++ : 55kpl (64%)
++ : 23kpl (25,6%)
- : 3kpl (3,5%)
? : 3kpl (3,5%)

Loppupistemäärät kiinnostavat kuitenkin kaikesta huolimatta, joten laitetaanpa infoa niistäkin:

Keskeytetyt : 3kpl
Miinuspisteet : 1kpl
0-74p. : 8kpl
75-99p. : 10kpl
100-124p. : 14kpl
125-149p. : 16kpl
150-174p. : 19kpl
175-199p. : 6kpl
yli 200p. : 9kpl
Keskiarvo: +136p.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti